lauantai 18. syyskuuta 2010

Messuilla ja Soukassa

Kävin tänään käsityömessuilla Wanhassa Satamassa ja onnistuin käymään TiTiTyyn osastolla ostamatta lankaa. Huippusaavutus! Ostin vain 4 kappaletta Aurora lahjan silmukkamerkkejä. Yritin urkkia mitä lankaa ensimmäisessä Cascade-lankaklubin lähetyksessä on, mutta se on kuulema salaisuus. Ennen TiTiTyytä olin jo käynyt ostamassa Ashfordin viipsinpuut 23 euron hintaan Toikan osastolta. Ajattelin noilla Niddy Noddyilla vääntää Colourmartilta ostamani langan kartiolta vyyhdelle. Mielummin pesen koko langan kuin mallitilkun. Lankakauppa Kujeesta ostin Cascaden Heritage sukkalankaa värinä 5659 Primavera messuhintana 10 euroa. Kujeesta tarttui mukaan myös ensimmäiset happovärini. Ostin Ashfordin villavärejä Rust ja Green 7 euroa kappale.
Muutaman kurvauksen jälkeen päädyin Soukan Menitan neuletapaamiseen. Ikävä kyllä en ehtinyt olla siellä kuin tunnin verran. Karen Noe oli esittelemässä lankojaan ja niistä neulottuja neuleita. Sovitin osaa neuleista ja sain mukaani ohjeet Sakurasta ja Lianasta. Lähdin niin hössöttäen niiden ohjeiden kanssa, että huomasin vasta kotona niiden olevan tanskankielisiä. No, ehkä niistä jotain tulee. Karen Noe kertoi itsestään tanskaksi, mutta onneksi jutuille oli tulkkausta. Hän kertoi suunnitelleensa ensin jonkin verran neuleita lehdille ja huomanneensa, ettei sillä oikein leivässä pysy. Hän on koulutukseltaan piirtäjä eikä neulesuunnittelija ja hän kertoi lankojen värisuunnittelun olevan lähinnä sydäntään. Lankojen villa tulee Italiasta, silkki Japanista ja pellava Belgiasta. Pohjois-Pohjanmaalla oli kuulema yritetty kasvattaa tuota samaa pellavalaatua kuin Belgiassa on, mutta sadot olivat jääneet pieneksi. Luulen kyllä tämän tiedon tulleen tulkilta, eikä Noelta :) Noen konttori on jossain Legolandin lähistöllä ja hänellä on muutama B&B majoituspaikkakin siellä. Tuossa voisi olla kiva matkakohde. Mies ehkä yllättyisi, kun ymmärtäisi mikä tässä oli ideana.

2 kommenttia: