sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen lankaklubilähetys

Liityin Titityyn yllätysvärihuivilankaklubiin ja sain oranssia mulperisilkkiä 600 metriä neulottavakseni. Valitsin innoissani mallin Victorian Lace Today-kirjan Alpine Shawl. Otin yhden kuviokerran alusta (ja myöhemmin myös lopusta) pois ja ajattelin tehdä 4 lisäkertaa keskimallia. Jonkun aikaa tehtyäni huomasin, ettei tuo 600 metriä kyllä taida riittää tuohon huiviin, Kuvassa olen nyt käyttänyt puolet klubilangasta ja näyttää vahvasti siltä, että tarvitsen lankaa vielä puoli vyyhteä lisää. Nämä värit ovat kuvissa jostain syystä vaisumpia aina kuin oikeasti. Pitäisi varmaan harjoitella kuvaamista :/



Vaiheessa ja suunnitteilla

Aloitan epäloogisesti suunnitteillaosastosta. Ostin ison rapakon takaa Aracunian Ruca Multi-lankaa ruskean sävyisenä. Lanka on valmistettu sokeriruosta ja tuntui aika miellyttävältä. Lankaa on mahdollisesti tulossa myös Priimaan jossain vaiheessa. Tästä on haaveena tehdä Pretty as Peacock- huivi, jota olen haikaillut jo pitkään. Lanka oli hieman voimakkaamman väristä kuin kuvassa, todella hyvä kierre ja ilo neuloa.
Tämä villapaita on helppoa ja kivaa tehdä. Lankana on Priimasta hankittu Arucanian Natural Wool. Vyötteessä oli vinkkinä neuloa 2 riviä toisesta vyyhdistä ja 2 riviä toisesta vyyhdestä. Tähän on syynä se, ettei tässä käsinvärjätyssä langassa ole värjäyseriä. Ostamissani vyyhdissä joissakin oli paljonkin enemmän keltaista kuin toisissa. Kannattaa ostaa muutenkin tarpeeksi tätä lankaa puseroa varten kerralla.

Jotain joskus valmistuukin

Verkkovika korjautui jo viikko sitten, mutta tuntuu se aika jotenkin hurahtavan muissa asioissa.

Aina viluisen palmikkosormikkaat tulivat vihdoin alkukuusta valmiiksi. Yritin muotoilla perunapeukaloa liioittelematta 10 kertaa uuteen uskoon. Hylkäsin koko sormikkaat hetkeksi ja jatkoin vähemmän kriittisesti. Tulos ei ole täydellinen, mutta menettelee: DS halusi uuden pipon. Nuori mies kun on, niin hän halusi tylsästi ihan tavallisen mustan pipon. Suurin pipon valmistumisen este oli tällä kertaa tupsu. Siitä ei tullut millään riittävän tennispallomaisen tiivistä ja hienoa. Taas piti laskea hieman vaatimustasoa ja pipo nyt kuitenkin oli saajan mielestä hyvä. Lankana oli Gjestalin Bris soijavillalanka Lankamaailma Nordiasta ja puikkoina oli eebenpuiset sukkapuikot nro 5. Lanka oli vähän kulahtaneen mustan väristä, jonkin verran irtosi nukkaa kun neuloi, mutta ihanan pehmeää. Pipa oli ihan patenttineuletta, aloituksena joustava aloitusreuna Son of stitch'n bitch-kirjan sivu 56 mukaan. Jouduin muokkaamaan kuvan kasvot, koska malli ei halua olla tunnistettava, höh. Seuraavaksi pitäisi kuulema tehdä aiemmin mainitusta kirjasta sivulla 206 oleva Citykarhu. Kyseessä on kuollut nalle (:/)

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Vihreä Vyyhti muuttomyynti

Tässä linkki huomisen ja ylihuomisen varastomyyntiin:
http://www.vihreavyyhti.fi/ilmoitustaulu.htm
15.3.2009
VARASTOMME muuttaa uusiin tiloihin!
Sen vuoksi järjestämme
MUUTTOMYYNNIN
ti 24.3. ja ke 25.3. klo 10 – 18 varastomme osoitteessa Sörnäisten Rantatie 27 A, 4. kerros, Helsinki.
Myynnissä on varastossamme olevia neulelankoja, huiveja yms. asusteita, pieni erä naisten vaatteita ja silkkialusvaatteita.
Julkisilla kulkuvälineillä Sörnäisiin, "Kurvin" kulmaan, K-kaupan kulmalta alas Vilhonvuorenkatua ja kulmasta oikealle Sörnäisten Rantatielle
Sisäänkäynti A-rappu, jonka vieressä maamerkkinä on iso keltainen postilaatikko. Aulasta hissillä 4. kerrokseen.
Autoille pysäköintipaikkoja on Vilhonvuorenkadulla.
Maksuvälineinä muuttomyynnissä käyvät käteinen ja pankkikortti. Luottokortit ja Visa Electron eivät valitettavasti käy.
Tervetuloa!
Myymälä pysyy entiseen malliin Hakaniemen hallissa.
Täsmennys Moda 2:ssa olevaan Crazy Wool – tekniikkaan: ohjeessa käytettyä Vilene Soluvlies –kangasta myy Erkin Sauma & Tikki,
Eerikinkatu 4, Helsinki. Puh. (09) – 692 7110,
www.erkinsauma.com.
He toimittavat tätä kangasta myös postitse.