sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Lopella

satoi eilen, kun otin valokuvia. Pyy lyllerteli metsässä tien vieressä ja ajattelin sen olevan helppo ruoka pedoille ja metsästäjille. Ei pyy mikään korppi kyllä ole.



Läheisellä lammella ei näkynyt, eikä kuulunut telkkää tällä kertaa. Ehkä se oli jossain sateelta suojassa. 


Kanttarelleja löytyi ihan hakematta ja taidan tänään kerätä nuo ja hakea lähistöltä lisää esiintymiä. Huomenna voisi syödä sitten syödä vähän paistettuja sieniä.


Pihalla oli männyn juurella tatteja ja ensin innostuin niiden olevan männyn herkkutatteja. Lähempi tarkastelu osoitti niiden olevan todennäköisesti samettitatteja. Ne voisi laittaa pataan lankojen kanssa. Tästä ideasta innostuneena tilasin eilen värjäyskirjoja Adlibriksesta. Aikoinani lukemani kirjat ovat varmaan mummon kuoltua menneet ties minne. Osaa kirjoista ei enää varmaan mistään edes löydy, eikä saa hankittua.

Pihalla oli paljon tämmöisiä punaisia kauniita sieniä. Virolainen sanalasku sanoo ' Kaikkia sieniä voi syödä, mutta toisia sieniä voi syödä vain kerran'.


torstai 27. syyskuuta 2012

Sinistä

Neuleena tyttärelle villatakki, josta halutaan lyhythihaista. Ehkä tulee, ehkä ei. 2 kerrosta Ilun merinoa ja 1 kerros itsekehrättyä BFLa tai ainakin suurin piirtein tuossa suhteessa. Halusin vähän rouhean näköistä pintaa ja se vaikuttaisi onnistuvan.



Tässä kuva eilisestä heräteostoksesta. Kyseessä on värjätty orkidea, mutta oli niin hieno väri. Suomenojalla on kaksi suurta viherpiiperökauppaa vierekkäin, toisessa kukka maksaa yli kaksi kertaa enemmän kuin toisessa. Tiedän minne menen jatkossakin :)